Meistä
Tuoteportfoliomme laajenee jatkuvasti sekä hyvin suunnitellusti ja kasvamme yrityksenä vastuullisesti, pitkäjänteisesti ja samalla kannattavasti. Olemme kiitollisia siitä luottamuksesta, jota olemme jo asiakkailtamme saaneet, kun olemme olleet mukana useammassa isommassa ja pienemmässä terveydenhuollon kalustetarpeessa. Tervetuloa meidän palveltavaksi.
Medihealth sisäistä toimintaa ohjaava huoneentaulu, pidämme aidosti huolta toisistamme
Olemme lämpimästi tervetulleita töihin omana itsenämme
Olemme jokainen parhaillamme omana itsenämme, joka on lähtökohtana laadukkaalle työpanoksellemme myös työyhteisössämme.
Meidän työyhteisössä loukkaantumattomuus on viattomuutta
Mikäli loukkaannun, se on minulle merkki siitä, että olen vaarassa loukata toisia. Voin tietoisesti pysäyttää loukkaantumisen ja estää sen vahingoittamasta työilmapiiriä. Laatu syntyy hyvässä työilmapiirissä. Monissa työyhteisöissä menee valtavasti laadun rakentamiseen tarvittavaa energiaa loukkaantumisten selvittämiseen.
Arvostan työkaverini toimintatapaa, koska hyvään tulokseen johtaa monia teitä
Hyvään laatuun kuuluu myös virheiden sietäminen, koska virhe on mahdollisuus oppia. Työyhteisössämme on tilaa itse oivallukseen aina kun se on mahdollista, vaarantamatta asiakkaan tai omaa turvallisuutta.
Autan ja tuen toisia ja saan samalla apua ja tukea itsekin
Tämä periaate toimii aina, kokeileminen osoittaa sen toimivuuden. Hyvän laadun toteuttaminen lähtee aina minusta itsestä.
Keskustelumme on enemmän kuin mielipiteiden vaihtoa, etsimme yhdessä vastauksia kysymyksiin
Keskustelu on todellista vasta kun se on yhdessä tutkimista kaikissa kysymyksissä ja eteen nousevissa asioissa. Luodessamme itse työpaikkamme toimivuutta edistäviä käytäntöjä, olemme luonnollisesti motivoituneita tekemisissämme. Hyvä idea on paljon ideoita ja olemme tietoisia siitä, miten luovuus ja parhaiden ratkaisujen löytyminen syntyy runsaudesta. Pelkkien mielipiteiden esittäminen tyrehdyttää keskustelun alkuunsa, koska vanhat ehdollistuneet ja mekaaniset mallit säilyttävät siten sitkeästi asemansa. Uuden ajattelu ei voi syntyä samaa levyä pyörittämällä.
Arvostan itseäni, toimenkuvaani ja tiedän olevani osa työyhteisömme kokonaisuutta
On ilmeistä, että on mahdotonta arvostaa työkaveria, mikäli ei arvosta itseään. Hyvä ja toimiva laatu on kokonaisuus ja kokonaisuus on puolestaan yhteisön jäsenet yhdessä.
Jos stressaannun, kuten toisinaan tapahtuu, pysähdyn heti kun mahdollista, koska en aio motivoida itseäni stressienergialla kovin pitkään
Tämä periaate kutsuu ottamaan vastuuta itsestämme, koska se on samalla vastuun ottamista toisista. Hyvää laatua ei voi pitkään synnyttää stressaantumalla. Hyvää laatua synnyttää ilo, keveys ja helppouden strategia.
Haluan olla täysin elossa myös työaikana
Usein työyhteisöissä on mekanistinen toimintatapa, joka aiheuttaa turhautumista. Olemme merkittävän osan elämästämme töissä ja haluamme olla elossa myös silloin. Ollessamme elossa hyvä laatu on seuraus.
Pidämme yhdessä huolta työympäristöstä, turvallisuudesta ja siisteydestä, ja minä olen me
Työympäristöstä huolehtiminen on laadun kannalta samalla syy sekä seuraus. Jokaisella on yhteisvastuu turvallisuudesta, toimivuudesta ja asianmukaisen ympäristön ylläpidosta ja yhteisyys lähtee myös aina minusta.
Todellisin hetki elämässämme on nyt
Kun ymmärrämme, että ainoa elämä, jota voimme elää, tapahtuu aina nyt, alamme oivaltaa, että laadun perusta luodaan aina tässä hetkessä.